Vesa Hack Vihreää järkiliberalismia

SDP:n uudet maahanmuuttolinjaukset ovat hersyviä

Sosiaalidemokraattien uudet maahanmuuttolinjaukset ovat hersyvää luettavaa. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen mukaan demarien uuden maahanmuuttopolitiikan kantavana teemana on "Maassa maan tavalla". Urpilainen kertoo, että käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajienkin on noudatettava Suomen lakeja, ja esimerkiksi tyttöjä ei saa ympärileikata eikä kunniamurhia saa tehdä. Aivan kuin demarien mielestä aikaisemmin näiden suhteen ei olisi ollut niin kovin tarkkaa. No, demareissa demarien tavalla...

Miksi Urpilainen tekee linjauksia, jotka ovat itsestäänselvyydessään absurdeja? Tuskinpa Suomessa on paljonkaan ihmisiä, joiden mielestä kunniamurhat olisivat tosi tavoiteltava juttu tai tyttöjen ympärileikkaukset jokaisen vanhemman itse päätettävissä oleva asia. Eiköhän lähes sata prosenttia suomalaisista tuomitse nuo asiat ilman Urpilaisen kehotustakin. Ja mistä lähtien on ollut merkittävä poliittinen linjaus todeta, että "lakeja pitää noudattaa"? Mikä on tällaisen itsestäänselviä latteuksia suoltavan politiikan tavoite? Politiikan vaikuttavuushan perustuu usein pyrkimykseen vaikuttaa lainsäädäntöön, rahanjakoon tai yleiseen mielipiteeseen. Kun kunniamurhat ja ympärileikkaukset ovat jo laissa kiellettyjä ja laajasti yhteiskunnassamme tuomittuja, mitä Urpilainen yrittää saavuttaa?

Urpilaisen ulostulo liittyy demarien kertakaikkiseen hajaannukseen. SDP:n kannattajakunta on harmaantumassa eikä uutta kannattajapotentiaalia ole näköpiirissä. Nuoret kaupunkilaiset ovat jo pitkään tehneet valintansa Vihreiden ja Kokoomuksen välillä, ja perinteistä SDP:n kannattajakuntaa lienee siirtynyt myös Persuihin. Urpilaisen mukaan perussuomalaisten hottentottipolitiikka näyttää rasismin flirttailulta, mutta minusta kyllä vastaavasti SDP:n uusi maahanmuuttopolitiikka näyttää hottentottipolitiikan flirttailulta. Siinä ei ole sisältöä, vaan sen tavoite on antaa oletetulle Persuihin siirtyneelle Pekka Perusduunarille mielikuva, että kyllä SDP:kin on maahanmuuttokriittinen. Olen tähän äärimmäisen pettynyt.

Mitä maahanmuuttajien pitää oppia ja ymmärtää, jotta he osaisivat varmasti toimia maassamme meidän tavoillamme? Ja pitääkö ihan kaikissa asioissa toimia suomalaisten tavoin, vai voiko joissakin asioissa tehdä omia yksilöllisiä ratkaisuja? Onko olemassa jokin yksi totuus, jonka oppiminen poistaa kaikki kulttuurienväliset konfliktinsiemenet, vai onko tapakulttuuri itse asiassa valtava kokoelma kirjoittamattomia sääntöjä, joiden ymmärtäminen edellyttää hieman aikaa ja halua kotoutua uuteen maahan? Ja onko myös asioita, joiden kohdalla suomalainen ei ole se paras esimerkki, johon samaistua? Esimerkiksi alkoholinkäyttö ja nimettömien nettiherjausten suoltaminen kanssaan eri mieltä oleville ihmisille? Pitääkö näissäkin kysymyksissä toimia Maassa Maan Tavalla -periaatteen mukaan, vai haluaako Urpilainen maahanmuuttajilta sellaista täydellisyyttä, jossa yhdistyvät suomalaisten parhaat puolet ja maahanmuuttajan oma, eksoottinen tausta?

On helppo tuomita itsestäänselvät kunniamurhat ja ympärileikkaukset, mutta mitä muuta Maassa Maan Tavalla edellyttää? Yritetäänkö maahanmuuttajia ja meitä muita siinä samalla suitsia perinteiseen tapanormistoon perustuvaan yhtenäiskulttuuriin? Vastustan. Vai halutaanko keskustella maahanmuuttajien kanssa siitä, millaiset asiat ovat Suomessa sallittuja ja millaiset kiellettyjä? Kannatan.

Urpilaisen mukaan "Maassa maan tavalla" tarkoittaa myös sitä, että Suomeen tultua opetellaan suomea tai ruotsia. Urpilaisen mukaan meillä on toistakymmentä vuotta maassa asuneita ihmisiä, jotka eivät puhu suomea. Toki kielen opiskelu tärkeää on, se on jopa aivan oleellinen perusedellytys kotoutumiselle, mutta en nähnyt Urpilaisen avauksessa konkreettisia ehdotuksia. Itselläni olisi yksi. Suomessa ei ole valtakunnallista kielikoulujärjestelmää, vaan suomen opetus ulkomaalaisille tapahtuu suuressa osassa maata yhä Impivaaran metodein kansanopistoissa, joissa lukutaidoton ja tohtorintutkinnon suorittanut maahanmuuttaja istutetaan toistensa viereen. Jos parempi järjestelmä halutaan luoda, mallia voi ottaa vaikkapa Espanjan Escuela de Idiomas -systeemistä, jossa jokaiselle kielikouluun sisään kävelevälle tehdään espanjan koe, ja hänet sijoitetaan tasoaan vastaavaan ryhmään oppimaan espanjaa ammattitaitoisin menetelmin.

Lisäksi Urpilaisen mukaan "Maassa maan tavalla" tarkoittaa, että maahanmuuttajien tulee tehdä Suomessa töitä kuten kaikkien muidenkin täällä asuvien ihmisten. Paitsi että monet maahanmuuttajathan tekevät töitä. Esimerkiksi Helsingin bussiliikenne ei pyörisi nykyään ilman maahanmuuttajia. Noin joka toinen kuljettaja on muualta Suomeen muuttanut. Kun puhutaan maahanmuuttajien työttömyydestä, olisi tärkeää muistaa tällaisetkin detaljit. Muuten keskustelua käydään Hottentottimeiningillä, eli nähdään vain vastapuolen ongelmat ja kommunikaatiossa halutaan sanella, ei keskustella.

www.vesahack.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Totta turiset. Urpilainen ja SDP:n maahanmuuttokriittisyys. Saliikaa minun epäillä neidin ja johtamansa puolueen vilpittömyyttä.

Tämän viikon rasismikeskustelu ja lisääntyneet maahanmuuttopolitiikan moitteet ja korjausvaatimukset ovat menneet Jutallekin perille ja nyt kovalla kiireellä kosiskelemaan typerää vaalikarjaa.

Jos tuo ulostulo ei ole populismia, niin mikä sitten on?

"Esimerkiksi Helsingin bussiliikenne ei pyörisi nykyään ilman maahanmuuttajia."

Ai, jäisivätkö avoimet työpaikat täyttämättä?

"Politiikassani haluan puolustaa erityisesti lasten ja nuorten palveluja". Ei mitenkään väheksyttävä tavoite. Palveluja niin ,mutta oletko huomannut että maassamme on myös 50 000 alle 25 vuotiasta työtöntä joista suuri osa ei koskaan ole saanut tilinauhaa käteensä? Niiden 300 tuhannen työttömän, 200 tuhannen "tempputyöllistetyn" so, käyvät kyllä erilaisissa pakkotöissä mutta eivät saa muuta palkkaa kuin 9 euron kulukorvauksen. Lisäksi niiden kymmenien tuhansien yli kuusikymmen vuotiaiden "uutta ammattia" opiskelevien vanhusten, joiden pitää osallistua työttömyyspäivärähan menettämisen pelossa tällaiseen absurdiaan. Kun tämän päivän Suomessa jo 35 vuotias katsotaan monissa paikoissa liian vanhaksi, kuinka voidaan humaanisista lähtökohdista katsottuna perusteella tämänkaltaista vanhusten suoranaista näyryyttämistä. Samaan aikaan puolueesi vihreät ajaa vapaata maahanpääsy politiikkaa periaatteella: Ei mitään väliä kuka tai miksi, pääasian että porukkaa tulee!

Kas kas.

Uskomatonta juttua olet työntänyt Vesa taas. Veronmaksajat (minä ja sinä?) maksakoon oikein kunnolla ja vielä lisää siitä, että sinä saat kokea olevasi "hyvä" ihminen. No entäpä ne suomalaiset, jotka ovat maksaneet myös sinun koulutuksesi ja muutenkin sinun nykyisen elintasosi. Eipä heistä huoli sinänsä, koska onhan tärkeämpää olla ns. "hyvien" puolella.

Helsingin bussiliikenne toimisi ihan hyvin ilman ainoataakaan maahanmuuttajaa. Jos olisi toimitti niin, että ainoastaan suomalaiset bussikuskit olisivat saaneet töitä olisit ollut varmaan ensimmäisenä itkemässä, että miten nyt sorretaankaan joitain muita.

Voi kunpa joskus edes koettaisit kirjoittaa ihan mietittyä reaalista tekstiä meidän maahanmuuttajista. Vihreiden kritiikitön maahanmuuttajien ylistys ei oikein sovi reaalimailmaan.

Pikkuisen klassiseksi käyvä kysymys kuulunee näin: Mites on Somaliasta tulevien luku- ja kirjoitustaidottomien henkilöiden Suomea rikastuttava vaikutus?
Lisää heitä vai mitä?

Olisipa edes joskus Vihreät tehneet jotain SDP:n veroista, mutta kun ei.
Kaiketi Persut ovat vielä hajanaisempia kuin Vihreät. Tosin sitä ei oikein uskoisi.

"Esimerkiksi Helsingin bussiliikenne ei pyörisi nykyään ilman maahanmuuttajia. Noin joka toinen kuljettaja on muualta Suomeen muuttanut."

Bullshit. Helsingissä on joukottain BC-kortin omaavia nuoria, jotka ajaisivat mielellään busseja, jos ei kurssitettaisi suurimmaksi osaksi muualta tulleita.
Mutta ne vitun kiintiöt ja positiivinen syrjintä......
Miten te kehtaatte katsoa suomalaisia nuoria silmiin ja toistaa tuollaista klisettä?

Niin ja niille mualta tulleille maksetaan ensin ajokortti, mikä taas on olemassa jo monella suomalaisnuorella.

#2

Autonkuljettajan ammatti(bussinkuljettamien) on arvostettu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Se ei ole niissä kulttuureissa aliarvostettua.

Siihen ammattiin uskon löytyvän mielenkiitoa maahanmuutajien keskuudessa.

Ja onhan auto ja auton ajaminen meitä kaikkia kiinnostanut.

#6
Kaikenlaiset kiintiöt koskien koko väestöä ja missä tahansa työpaikassa, alueella ovat pitemmän päälle vääriä ja epäonnistuvat. Positiivinen syrjintä on vain yksi syrjinnän muoto.

Niin ja laki on kaikille sama, tuomiot vain vaihtelevat.

#2: "Ai, jäisivätkö avoimet työpaikat täyttämättä?" Jäisivät, koska tulijoita ei olisi. Siis jos bussiliikenteestä puhutaan. Ja aika monesta muustakin työstä.

#4: "Helsingin bussiliikenne toimisi ihan hyvin ilman ainoataakaan maahanmuuttajaa." Ei toimisi.

#6: "Helsingissä on joukottain BC-kortin omaavia nuoria, jotka ajaisivat mielellään busseja, jos ei kurssitettaisi suurimmaksi osaksi muualta tulleita." Kuskipulasta kirjoitettiin paljon ennen kuin saatiin maahanmuuttajia rattiin.

On yleismaailmallinen ilmiö, että alkuperäiskansalaiset eivät joihinkin hommiin mene, ja ne hommat miehittyvät vähitellen maahanmuuttajilla.

Se on hämärän peitossa, että johtuuko tämä siitä, että palkka on niin pieni ja työolot sellaiset että suomalainen pitää joitakin hommia paskaduuneina eikä niihin mene tai voi mennä (koska palkka ei riitä elämiseen pk-seudulla) vai siitä, että työttömien joukossa ei ole ao. hommiin kykeneviä.

Jutta Urpilainen on suurin populisti Suomessa, kuin hän huomaa että yli puolet Suomalaisista vastustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkamme ja vaalit alkaa lähestyä niin heti alkaa tulla tuonlaista tekstiä, hänen kommenttinsa pitäisi tietysti olla itsestäänselvyyksiä, mutta toisaalta ovatko ne sitä käytännössä? ps. Suomessa pitäisi keskustella edes yhtäpaljon velvoitteista kuin ihmisten oikeuksista .

Vesa Hack ei ilmeisesti ymmärrä, että kaikenlaiset kotouttamistoimet, mukaan lukien kielten opetus, vaativat kovasti resursseja. Resursseista kilpailevat monet muut rahareiät, eikä voi odottaa, että demokraattisen päätöksenteon kautta resursseja saadaan millekään momentille niin paljon kuin yhden asian idealistit toivoisivat.

Jos maahanmuuttajille halutaan järjestää kelvollinen kotoutumismahdollisuus, "haasteellisten" maahanmuuttajien virtaa maahan on kontrolloitava. Muuten he jäävät tuuliajolle, eikä kotoutus onnistu. Vihreät kuitenkin haluavat erityisesti houkutella Suomeen näitä "haasteellisia" maahanmuuttajia, ilman minkään sortin valikointia:

http://www.vihreat.fi/node/2261

"Paperittomat siirtolaiset on laillistettava ja paperittomille siirtolaisille on taattava perusoikeuksia kuten perusterveydenhuolto ja peruskoulutus, jotta he voivat paremmin kotoutua yhteiskuntaan."

Voi jestas tuota Vihreiden sinisilmäisyyttä!

Urpilainen on poliitikkona aivan ylivertaisen kehnoimmasta päästä. Oiva esimerkki siitä kun jalkojenväli ratkaisee enemmän kuin osaaminen. Demareilla oli erittäin hyvä ja vastuullinen maahanmuutto-ohjelma ja linjaus. Sen nimi oli Kari Rajamäki.

Vesa. H

Kirjoituksesi alkuosassa pidät "maassa maan tavalla" periaatetta itsestään selvänä ja lopussa kyseenalaistat sen.

Ilmeisesti puhutteleva periaate.

Onko Vihreiden linjaus siis: "maassa ei maan tavalla, olkaa kuten haluatte ja mekin ollaan kuten haluatte" ....vai?

#9 "On yleismaailmallinen ilmiö, että alkuperäiskansalaiset eivät joihinkin hommiin mene, ja ne hommat miehittyvät vähitellen maahanmuuttajilla."

Älä selittele. Helsingin bussit taatusti kulkisivat, vaikka Suomessa ei olisi yhtäkään somalia.

Ennenkuin vuosi kuluu itsensä kieltäjiä löytyy muitakin, kuin Urpilainem. Rasistien riveihin on tungosta, tarkoituksena hajoittaa muutosvoimat, ettei niistä tule merkittävää eduskuntaryhmää. Kokkareiden ja kepun vastausta mielenkiinnolla odotetaan. Tosin kepu täällä laajalla maaseudulla on valmiiksi rasistinen. Eivät he pidä persuja tasavertaisina ihmisenä. Kansainvälisenvastuun kannosta kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen ja on todellinen ihme, jos virheet selviävät eduskuntavaaleista kastumatta.

Urpilainen on monikulttuurifanaatikko kiihkeimmästä päästä. Mutta kun kansa on eri mieltä, niin jotakin pitää tehdä. Jälki on sitten tätä täysin läpinäkyvän valheellista populismia.

Vesa Hack: "Ja mistä lähtien on ollut merkittävä poliittinen linjaus todeta, että ”lakeja pitää noudattaa”? Politiikan vaikuttavuushan perustuu usein pyrkimykseen vaikuttaa lainsäädäntöön, rahanjakoon tai yleiseen mielipiteeseen."

Vesa hei, ei Suomessa ennen ole esimerkiksi ympärileikattu tyttöjä.

Suomi ei aikaisemmin ole ollut tällaisessa tilanteessa, että viranomaiset katsovat sormien läpi rikollista toimintaa, koska se "kuuluu kulttuuriin".

Siksi politiikkojen tehtävä on tarkentaa ja täsmentää viranomaisille annettuja ohjeita ja, kuten sanoit, vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.

Demarit ovat nyt vihdoin heränneet siihen, että Suomi on muuttunut parissa kymmenessä vuodessa. Täällä on nyt paljon erilaisia ihmisiä, joiden perusarvot ja maailmankatsomukset eroavat alkuasukkaiden arvoista esimerkiksi uskonnon vaikutuksesta. Onhan se nyt selvää, että "yleistä mielipidettä" ja yhteiskunnan pelisääntöjä pitää täsmentää ja toitottaa niin, että uudet tulijatkin ymmärtävät sen, mitä me kantasuomalaiset pidämme itsestään selvyyksinä.

Milloin te Vihreät heräätte siihen, että Suomi on muuttunut muutenkin kuin katukuvan värin osalta?

Demarit ovat selkeästi Suomen toiseksi suurin puolue. Mistä demarit saisivat ne ratkaisevat äänet nousta Suomen suurimmaksi puolueeksi. Kätevä ratkaisu, otetaan ne maahanmuuttokriittisiltä kun sitä kriittisyyttä nyt tuntuu piisaavan. On valitettavaa nähdä kuinka suuresti arvostamani demarit sortuvat tällaiseen opportunismiin. Rasismille ei pitäisi antaa piiruakaan periksi. Tämä on vaarallinen tie, jota demarit lähtevät nyt kulkemaan.

Käyttäjän hanante kuva

#9# Kiiski

PH. Kannataisiko hieman perehtyä Helsingin bussiliikeneteen asioihin, ennen kuin alkaa kertomaan omaa mielipidettään.

"#2: ”Ai, jäisivätkö avoimet työpaikat täyttämättä?” Jäisivät, koska tulijoita ei olisi. Siis jos bussiliikenteestä puhutaan. Ja aika monesta muustakin työstä.

PH."Mistä tämä mahtaa johtua?

#4: ”Helsingin bussiliikenne toimisi ihan hyvin ilman ainoataakaan maahanmuuttajaa.” Ei toimisi.

" PH On tominut ennenkin, mutta jos työnantaja haluaa ajaa palkkoja alas, vain sillä perusteella, että saadaan nuoria ja uusia työntekijöitä töihin, niin olkoon se sinun kannattamasi periaate"

#6: ”Helsingissä on joukottain BC-kortin omaavia nuoria, jotka ajaisivat mielellään busseja, jos ei kurssitettaisi suurimmaksi osaksi muualta tulleita.” Kuskipulasta kirjoitettiin paljon ennen kuin saatiin maahanmuuttajia rattiin.

PH" väittämäsi ei pidä paikkaansa, olin itse työssä HKL-Bussiliikenteellä ja tiedän asian ja näen asian ihan toisella tavalla"

Jo yli kymmeneen vuotta sitten hakijoista ja uusista tulijoista yli 70 % oli vierasmaalaisia syntyperältään, samalla myös kielitaidottomia."

On yleismaailmallinen ilmiö, että alkuperäiskansalaiset eivät joihinkin hommiin mene, ja ne hommat miehittyvät vähitellen maahanmuuttajilla.

Se on hämärän peitossa, että johtuuko tämä siitä, että palkka on niin pieni ja työolot sellaiset että suomalainen pitää joitakin hommia paskaduuneina eikä niihin mene tai voi mennä (koska palkka ei riitä elämiseen pk-seudulla) vai siitä, että työttömien joukossa ei ole ao. hommiin kykeneviä.

PH."Palkka on varmaan ihan kohtalainen, siinä ei ole syy, syy on työajoissa. Kun Vihreät itse halusivat ola ajamassa kilpailutusta, niin he kai parhaiten tietää mitä siitä on seurannut.
Lippujen hinnat ovat nousseet, samalla tariffituki on noussut, eli ei ole voitu kompensoida lippujen hintaan. Ainut mihin se vaikutti kaikkein eniten oli se että pienet firmat lopettivata ja tilalle tulivat suuret monikansalliset yritykset.
Helsingin Bussilikeennne OY on tuottanut tappiota joka vuosi ja sen maksaa Helsinkiläiset. Ennen kuin HKL -Bussiliikenne yhdistettiin Suomen Turistiautoon oli HKL-Bussiliikenne ainut bussifirma joka tuotti nolla tuloksen. Yhdistyminen oli pakko tehdä koska muussa tapauksessa Vihreät ja Kokoomus olisi joutunut vastuuseen Suomen Turistiauton tilasta, joka oli konkurssipisteessä, kosk heidän edustajansa olivat kyseisen yhtiön hallituksessa.

Kun puhutaan kuljettajien rektyroinnista, suurin syy kai lienee se ajatus, että maahanmutttajia saadaan pitää yritysten palkkalistoilla koulutuksen ajan erillaisten tukien takia periaatteessa ilmaiseksi.
No onko se sitten ilmaista, jokainen voi ajatella esimerkiski lainlaatijoiden viisauden kun henkilö, joka hakee LA kursille pääseemukaan kurssille jos on AB kortti tai pelkkä B kortti, kurssin aikana suoritettu C kortti antaa mahdollisuuden suorittaa linja-autonkuljettaja kortti.
Aikaisemmin henkilöllä piti olla tietty aika ja kokemus kuorma-auton kuljettamisesta ja senn jälkeen pääsi suorittamaan kyseistä LA korttia.
Tänäpäivänä on mahdollista että henkilö joka kotimaasssaan suorittanut rahtitoimintaa kesäkelissä kamelilla, tulee Suomeen saa turvapaikan tai olekeluluvan sukulaisuhteen perusteella. Menee autokouluun suorittaa B kortin oppii Suomenkieltä muutaman sanan, suorittaa LA kortin ja menee talviliukkkaille harjoittelemaan lähes sadan ihmisen kanssa liukkaan kelin tuomia tilanteita.
Jos epäilet minun kannanottoa niin katsele autojen kuntoa ulkopäin. HKL-Buussiliikeneteellä ja Bussiliikeenne OY:llä ei ole koskaan sen historioiden aikana ollut niin kolhittuja autoja kuin tällä hetkellä on. HKL-Bussiliikenne voitti monia vuosia säännöllisesti tuvallisuus palkinnon, miksi ei enää viimeiseen kymmeneen viiteentoista vuoteen?

On totta että tänäpäivänä Bussinkuljettajan työ on aliarviostettua ja se johtuu nimenomaan kilpailutuspolitiikasta.

Itse vaihdoin alaa ja en ole katunut päivääkään, tunnen kuitenkin suurta symbatiaa kuljettajia kohtaan. Verroinkin niitä jotka elävät kaikkien niiden "loisien" keskellä, jotka eivät ole järjestäytyneet.
Samalla on sanottava myös se asia että maahanmuuttajissa on paljon hyviä kuljettajia, se ei muutu miksikään vaikka arvostelenkin politiikkojen luomaa mallia, mallia jolla romutettiin hyvä ja toimiva joukkoliikenne.
Äänestäjien kannattaa muistaa se tosiasia että sitä saa mitä tilaa.

Miksei muka Helsinkiin löytyisi suomalaisia bussinkuljettajia, kun koko muu maa on niitä täynnä?

Kerrassaan hyvä kirjoitus, Vesa. Täysin samaa mieltä. Kyllä minäkin naureskelin Urpilaisen itsesäänselvyyksille. Ties kuinka monetta kertaa mielessäni välähti, että mahtaakohan siinä nyt varmasti olla nainen oikealla paikalla. Toivon hartaasti, etteivät maahanmuuttajat ikinä opi kaikkia tämän maan tapoja!

Myös kommentit huvittavat. Heitellään ihan mitä sattuu. Hyvään tapaan kuitenkin kuuluu ottaa ensin selvää asioista ja kommentoida vasta sitten.

”Helsingin Bussiliikenne Oy kaipaa Virosta lisää kuljettajia”, kerrottiin vuonna 2007 Pro Estonian viro.org-sivustolla. Kuskeista oli pääkaupunkiseudulla valtava pula. Jo 90-luvun jälkipuolelta saakka oli kuljetusalalle ja erityisesti linja-autonkuljettajiksi työllistetty maahanmuuttajia runsaasti. Bussikuskin työ kun ei tunnetusti ole koskaan ollut kantasuomalaisten toiveammattien kärkipäässä.

Vuonna 2009 Kuntalehden verkkosivulla kerrottiin kuitenkin muutoksesta. Taantuman vuoksi bussin kuljettaminen oli alkanut kiinnostaa myös suomalaisia rekkamiehiä. Nyt bussikuskeista ei pääkaupunkiseudulla enää ole pulaa. Helsingin Bussiliikenteen henkilöstöjohtaja Jussi Mertanen kuitenkin arvelee toisaalla verkossa, että sitten kun nousukausi tulee, on varmaa että osa kuljettajista lähtee yhtiön leivistä aiempiin töihinsä.

Helsingin Bussiliikenne Oy:n 1300 kuljettajasta lähes puolet on maahanmuuttajataustaisia. He edustavat noin viittäkymmentä eri kansallisuutta.

Viro-portaalin mukaan kuljettajista vuonna 2007 reilusti kolmatta sataa oli virolaisia, jotka oli palkattu samoilla työsopimusehdoilla kuin suomalaisetkin kuljettajat. Virolaisittain työssäkäynti Suomessa kannattaa edelleenkin, ja osa virolaisista kuljettajista on myös jäänyt Suomeen pysyvästi. (Hekin ovat siis paljon parjattuja ”mamuja”.)

Helsingin Bussiliikenne Oy on yksi Suomen merkittävimmistä maahanmuuttajia työllistävistä työnantajista, ja se saikin Kotomaa-Uusimaa tunnustuksen vuonna 2008. Tämä tunnustus myönnetään vuosittain maahanmuuttajaväestön kotoutumista erityisen ansiokkaasti eteenpäin vieneelle uusmaalaiselle tai itäuusmaalaiselle toimijalle. HelB tukee työntekijöitään myös kieliopinnoissa ja välittämällä työsuhdeasuntoja. Yhtiön rekrytointi on kohdentunut sekä maassa jo asuviin että työperäiseen maahanmuuttoon.

Aiemmin mainitsemassani viro.org-artikkelissa haastateltu HelBin silloinen henkilöstöjohtaja Lilja Kinnunen arvioi kuljettajakoulutuksen vääristäneen uusien työntekijöiden rekrytointia koulutuksen oltua vuosien ajan vain työvoimapoliittista (työttömien) koulutusta.

Kuntalehden verkkosivun artikkelista pari vuotta myöhemmin ilmenee, että nyt kuljettajia rekrytoidaan pääosin oppisopimuskoulutuksen kautta. Väyliä ovat muun muassa Heltek ja JAKK-oppilaitokset. Uusilla perehdyttämiskursseilla noin kuusi kymmenestä kokelaasta on muita kuin syntyperäisiä suomalaisia.

Joku kommentoija täällä ehti jo syyllistämään maahanmuuttajakuskeja - keitäs muitakaan - kaluston huonosta kunnosta ja kolareista. Henkilöstöjohtaja Mertasen mukaan maahanmuuttajataustaiset kuskit eivät kuitenkaan aja kolareita sen enempää kuin muutkaan.

Linja-autonkuljettajat itse puhuvat, että yrityksen koko ja kannattavuus korreloivat kaluston kunnon kanssa. Joidenkin liikennöitsijöiden järjestämän huollon ja ylläpidon voi kuulemma kyseenalaistaa. Jopa uudet bussit prakaavat, koska niitä ei huolleta vikojen ilmetessä, eikä huonojen renkaiden tilalle vaihdeta uusia. Mamuja on siis kaluston kunnosta tai renkaiden liirailusta turha syyttää.

Pitkään olen lukenut sinun juttuja Vesa. Pakko myöntää, että todella fiksu tyyppi olet. Lisää sinunlaisia politiikkaan!

"Tuskinpa Suomessa on paljonkaan ihmisiä, joiden mielestä kunniamurhat olisivat tosi tavoiteltava juttu tai tyttöjen ympärileikkaukset jokaisen vanhemman itse päätettävissä oleva asia. Eiköhän lähes sata prosenttia suomalaisista tuomitse nuo asiat ilman Urpilaisen kehotustakin."

Aikaisemmin väitettiin, että tyttöjen silpomiset kuuluvat nimenomaan islamiin. Myöhemmin on selvitetty, että näin ei olekaan, vaan että kyseessä on afrikkalainen tapa.

Tästä kannattaakin pitää kiinni, oli se totta tai ei. Jos nimittäin todistettaisiin, että se on sittenkin islamilainen tapa, vihreät olisivat ensimmäisinä vaatimassa sen sallimista.

"Esimerkiksi Helsingin bussiliikenne ei pyörisi nykyään ilman maahanmuuttajia. Noin joka toinen kuljettaja on muualta Suomeen muuttanut. Kun puhutaan maahanmuuttajien työttömyydestä, olisi tärkeää muistaa tällaisetkin detaljit. "

Olkoon vaikka sitten niin, että bussiliikenne pysähtyisi. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että turvapaikanhakijamaista saapuneet saavat vielä kymmenen maassaolovuoden jälkeen kolme kertaa enemmän tukia kuin maksavat veroja. Siinä konkursissa ei pari bussikuskia tunnu missään.

Veikkaan murskatappiota vihreille seuraavissa vaaleissa.

Syy tähän on yksinkertaisesti Vihreiden käsittämätön maailmakuva ja Suomen valtion saattaminen koko maailman sosiaalitoimistoksi. Laskevat Vihreät lainkaan esitystensä kustannuksia? Siis sitä mitä se työssäkäyvälle veronmaksajalle kustantaisi? Miten julkinen talous kestäisti Vihreiden esityksen, kun tälläkin hetkellä terveyshuolto on retuperällä.

Häpeän, että äänestin Vihreitä viime vaaleissa ja edustajani on eduskunnassa. Iloitsen, että silmäni avautuivat. Valitettavasti ette saa ääntäni seuraavissa vaaleissa; äänestän suomalaisen hyvinvointivaltion puolesta, en sitä vastaan.

"Esimerkiksi Helsingin bussiliikenne ei pyörisi nykyään ilman maahanmuuttajia. Noin joka toinen kuljettaja on muualta Suomeen muuttanut."

Olipa järjetön laukaisu. Tottakai se pyörisi. Kysymys on vain palkasta. Kun HKL:n bussien kuljettamisesta sai lähes saman liksan kuin Finnairin pilotit, niin kyllä niihin suomalaisia kuskeja riitti.

Nykyisen maahanmuuttopolitiikan ensisijaisena tavoitteena onkin tuottaa yhä enemmän halpoja työntekijöitä, joille siirretään alati suureneva osa töistä, jotta pääomien omistajat saisivat entistä suuremmat voitot.

Kuinkas tuo teksti on täällä puheenvuoron puolella vain yhtä pötköä ilman minkäänlaista kappalejakoa. Ei ole helppo lukea alkuunkaan.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja